keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Hollantilaista hammashoitoa

Syksystä asti blogia seuranneet todennäköisesti muistavat vielä, kuinka painiskelin hammasongelmien kanssa ennen muuttoa. Neljästä viisaudenhampaasta vain kaksi saatiin poistettua, vaikka ahkerasti kyllä yrittivät. Kummasti aina vaan joku hampaista oli tulehtunut, jonka takia puudutus ei toiminut ja no way, antaisin poistaa mun hampaita ilman tuntuvaa tainnutusta.

Tänne muuton jälkeen asialistalla olikin sairausvakuutuksen hankinta, hammaslääkäri ja loppujen lopuksi viheliäisten viisaudenhampaiden poisto. Sairausvakuutuksen hankinta sujui helposti ja tämän vuoden vakuutuspakettini korvaa 75% kaikista hampaidenhoitoon liittyvistä kuluista. Ja tämän takia tarkoituksena onkin saada viisaudenhampaat pois päiväjärjestyksestä tämän vuoden aikana, jospa ensi vuonna vakuutusmaksut olisivat vähän pienemmät.

Pääsin Justinin perheen käyttämälle hammaslääkärille asiakkaaksi. Tuttujen kautta asioiden hoitamisessa on selkeästi etunsa. Jos olisin joutunut etsimään itse hammaslääkärin, olisi vastaukseksi todennäköisesti tullut ainakin muutamaan kertaan, että lääkäri ei ota tällä hetkellä uusia potilaita, etsi toinen vastaanotto. Tai niin ainakin Justinin perheelle kävi silloin kun he paluumuuttivat Uudesta-Seelannista.

Hammaslääkärin tarkistus kesti vajaat 5 minuuttia ja toteamuksena oli vain, että juu, poistettavahan nuo on. Kyseinen hammaslääkäri ei kuitenkaan itse poista hampaita, vaan antaa aina lähetteen sairaalaan. Itse saa valita mihin sairaalaan soittaa ja varaa ajan. Suhteellisen ällöä muuten, että hammaslääkäri piti koko ajan kumihanskoja käsissään. Samoilla käsillä kätteli ja sitten ronkki suuta, luonnollisesti vaihtamatta kumihanskoja. Yritän olla ajattelematta sitä liika..

Kuten tiedossa oli, niin alhaalla oikealla kasvava viisaudenhammas on täysin vinossa. Sen poistaminen on ihan prioriteetti, jota en kuitenkaan odota mitenkään innoissani. Saadakseen hampaan pois, ien tarvitsee leikata auki, hammas pilkkoa osiin ja sitten kaivaa ylös. Röntgenkuvat myös kertovat, että hampaan juuret ovat ihan hermokanavan vieressä.. Hammaslääkäri totesi, että suhteellisen haastava poistettava. Jos vahingossa tökkäisevät väärään kohtaan, niin jumalattoman kivun lisäksi seurauksena saattaa olla kasvojen osittain halvaantuminen tilapäisesti (tai pysyvästi, who knows).

Aika sairaalaan on tämän viikon perjantaina. Onko siis ihme, että olen panikoinut asiasta päivittäin jo vajaan viikon ajan? Joka kerta kun avaan suuni, niin ulos tulee jotain sairaalaan liittyvää pakokauhua. Justin on ollut kiitettävän kärsivällinen. Onneksi se tulee mukaan. On ainakin joku, joka ymmärtää mitä puhun. Tuo sairaussanasto hollanniksi kun ei ole ihan samalla tavalla hallussa kuin small talk.

Elimistöni ilmeisesti tekee kaikkensa vastustaakseen perjantaita, sillä ien on jälleen tulehtunut. Tosin sen toisen viisaudenhampaan puolelta, ei sen vinon. Mutta kuitenkin.

Jotenkin kauhistuttavaa on myös se, että ne siellä sairaalassa eivät ole ikinä nähneetkään mua tai mun hampaita aikaisemmin. Justin selitti, että ensin ottavat kuvat ja juttelevat vähän aikaa. Sitten pistävät puudutuspiikit ja hetken päästä rupeavat hommiin. Jotenkin haluaisin, että he valmistautuisivat tilanteeseen enemmän. Pakkohan tän hampaan nyt on jotenkin erikoistilanne olla (ainakin mulle), vai onko näitä kohtalotovereita sairaalan käytävät täynnä? Tosin Justin totesi myös, että voihan olla, että he vain katsovat tilanteen nyt ja toteavat, etteivät pysty sitä leikkaamaan samantien, ja että tarvitaan uusi aika.

En oikein tiedä mitä haluaisin. Että nyt perjantaina hiiteen se hammas ja sitten sitä ei tarvitse enää panikoida. Vai uusi aika parin viikon päähän ja lisää aikaa muuttua hermoraunioksi?

Nukutuksen kyllä haluaisin. Tekisköhän ne sen täällä, kun Suomessa eivät suostuneet? :)

2 kommenttia:

  1. Kyllä sä siitä selviät!
    Kysy nyt ihmeessä, jos vaikka suostuisivat nukuttamaan.
    Isukki pitää kätösestä kiinni :) ja on muutenkin hengessä mukana

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä sinne, varmasti menee hyvin.

    Mullakin on kirurgisesti poistettu viisaudenhammas (Saudeissa!!!), pelkäsin tosi paljon, mutta ei kyllä sattunut. Myös silloin eri lääkäri oli katsonut mun suun kun se joka leikkas. Myös ihan normikirurgiassa, siis ei hammaskirurgiassa, monesti leikkaava lääkäri ei ole tavannut potilasta kuin vasta leikkauspäivänä. Joten, älä ainakaan siitä murehdi. Ovat varmasti saaneet lähetteen sieltä missä kävit.

    VastaaPoista