torstai 21. maaliskuuta 2013

4 vuotta ja kasa nenäliinoja

Flunssa pitää edelleen otteessaan, tosin toiveikkaasti ajattelen, että olo on jo vähän parempi. Toivon että pääsen huomenna töihin. Soittivat tänään aamulla ja kysyivät, että mikä on tilanne. Vähän parempi mutta en kyllä kykene vielä täksi illaksi töihin. Harmittaa, koska nyt olen missannut jo 2 päivää tehokasta perehdyttämistä.. Koko viikko, maanantaita lukuunottamatta, piti olla 17-sluit (sulkemisvuoro), jotta oppisin sen vuoron. Hyvällä säkällä pääsen siis tuohon vuoroon huomenna ja lauantaina, mutta koska on viikonloppu kyseessä, niin perehdyttäminen jää taas "vähän" vähemmälle ja jokainen painelee ympäriinsä kuin päätön kana. Olisin ihan mielelläni perehtynyt rauhassa.

Toinen harmitus töihin liittyen on se, että "mitä ne musta siellä nyt ajattelee". En tietenkään ole tahallani tullut kipeäksi ja kaippa niin voisi käydä kenelle tahansa, mutta pliis, oliko pakko sairastua tokalla työviikolla?! Ironistahan tässä on se, että viisaudenhampaiden poistoleikkauksen piti olla tämän viikon tiistaina, jolloin olisin ollut sairaslomalla loppuviikon, mutta koska se siirrettiin, niin ilmoitin tulevani ilomielin töihin.. ja nyt olen sitten kuitenkin pois.

Tähän hollantilaiseen sairauslomakäytäntöön vielä sen verran, että vaikka omalla ilmoituksella saa olla pois ja jonkun mielestä se voi olla helppoa, niin on aika haastavaa yrittää itse arvioida omaa kuntoa ja että olisiko jo työkykyinen. Normaalisti sitä vain menisi lääkäriin/sairaanhoitajalle ja saisi lapun, jossa ilmoitettaisiin sairauslomapäivät. Mutta toisaalta on yksinkertaista, että ei tarvitse mennä lääkäriin flunssan takia, koska miksi se lääkäri toteaisi sairauden, jonka jo itse tietää ja jolle periaatteessa kukaan ei voi tehdä mitään. Tähän "omalla luvalla" poissaolemiseen liittyy myös se, että joka päivä on ilmoitettava oma vointi töihin ja sieltä myös saatetaan soittaa tai tulla käymään.

Toinen vähän iloisempi asia tänään on, että:
Meillä on tänään Justinin kanssa vuosipäivä, jo 4 vuotta yhdessä. Sain jo eilen Justinilta lahjan, koska ei oltu varmoja, olenko tänään illalla kotona vai en (ihmeparantumista ja töihinpääsyä odotellessa).

http://www.countryheart.co.uk/site/images/4th_anniversary_card.jpg
Kuva


Ihanan Diamonds (by Armani) -setin, johon kuuluu hajuveden lisäksi suihkugeeli ja ihovoide. Vanha suosikkituoksu, joten ihana lahja :)
http://www.superdrug.com/content/ebiz/superdrug/invt/455148/455148_l.jpg
Kuva
 Itse lupasin viedä Justinin ulos syömään, sitten kun löytyy meille sopiva päivä ja rahaa on ilmestynyt tilille. Oma lahjaideani oli vähän hätävara, koska en vaan löytänyt aikaa lähteä kaupoille enkä keksinyt järkevää ideaa, joka ei olisi maksanut liikaa. Mutta koska tykätään käydä ravintolassa syömässä ja Justin arvostaa sitä, niin ei se loppujen lopuksi ihan huono idea ollut. Pitää panostaa sitten siihen toteutukseen, kun sen aika on :)

http://www.beirutnightlife.com/wp-content/uploads/2013/02/fancy-date-main.jpeg
Kuva
Harmi, että tänään panostus on aika vähäistä ottaen huomioon, että laahustan täällä verkkareissani ja fleecessäni enkä jaksa käydä suihkussa, tuoksun Vicks Vaporubilta ja yskänlääkkeeltä.. Puhumattakaan siitä, että meidän jääkaappi on tyhjempi kuin pitkiin aikoihin ja tänään kaivellaan ilmeisesti pakastimesta jonkunlaista valmisateriaa..

http://www.beautybody.nl/images/produkt/5112011214351_5410076001521.jpg
Kuva

http://1.bp.blogspot.com/-ep-r64eFmbI/TunyQhUyZEI/AAAAAAAAAV8/fArLSweZwec/s1600/Aviko+aardappelschotel.png
Kuva


tiistai 19. maaliskuuta 2013

Flunssassa

Olen viimeksi ollut kipeänä yli 3 kuukautta sitten kun asuin vielä Suomessa. Ja nyt kun olen ollut uudessa työpaikassa viikon, niin onnistuin tulemaan kunnolla kipeäksi.. ensin epäilin siitepölyallergian tehohyökkäystä, mutta kyllä tämä nyt kuitenkin ihan flunssalta vaikuttaa.

Eilen olin ekaa kertaa aamuvuorossa töissä ja sen jälkeen kaaduin sänkyyn. Jäi hollannin tunnit väliin ja tänään aamulla oli pakko soittaa töihin, että en mitenkään kykene iltavuorooon töihin. Ihan järjettömän huono tuuri! Kuukauden koeajalla sairastaminen ei voi olla hyvä asia.. mutta nyt yritän pilleröidä (Justin teki tänään reissun apteekkiin) itseni nopeasti kuntoon. Huomenna vapaalla ja toivottavasti torstaina jo töihin.

Erikoistahan Hollannissa on se, että sairaspoissaoloista ei tarvitse lääkärintodistusta vaan omalla ilmoituksella voi olla pois. Tosin työnantaja ja/tai edustaja voi koska tahansa tehdä yllätysvisiitin kotiin ja tarkistaa, että olet oikeasti sairaana.

Mutta nyt jatkan sairastamista...

http://img.avatv.fi/mn_kuvat/mtv3/helmi/1maanantai/terveys/flunssa/598111.jpg
Kuva

torstai 14. maaliskuuta 2013

Uuteen arkeen totuttelua

http://www.beyondnuclear.org/storage/post-images/thank%20you%20languages.jpg?__SQUARESPACE_CACHEVERSION=1357758491082
Kuva
 Ihan ensimmäiseksi suurensuuri sydämellinen kiitos kaikille, jotka toivottivat onnea uuteen työpaikkaan ja iloitsivat puolestani! :)

http://i193.photobucket.com/albums/z291/kaisetty/BIG-tHANKS.gif
Kuva
 Ja työ onkin se olennainen syy, miksi blogin päivitys on melkein jäänyt taka-alalle. Heti ensimmäiselle viikolle mulle pamahti 40 tuntia ja olen ollut joka ilta yömyöhään töissä. Tänään ensimmäinen vapaapäivä ja huomenna taas töihin! Paljon on uutta opittavaa ja joka päivä saan ponnistella varsinkin kielen kanssa. Työkavereiden kanssa kommunikointi sujuu ihan ok, mutta saan asiakkailta aina välillä outoja katseita.. Ilmeisesti puhun vähän hassuja kun ei ole kaikki perusfraasit vielä hallussa.

Kuukauden koeajalle olen nyt ja muuten sopimus on syyskuun alkuun saakka. Jalkoja on särkenyt ihan älyttömästi kun en ole taas tottunut.. en muista koska viimeksi olen ollut duunissa niin, että 8-9h tuntia putkeen jalkojen päällä. Mutta ostin viime lauantaina työkengiksi matalat nahkakengät, jotka on jo hyvää vauhtia muotoutumassa jalan mukaan. Joten toivottavasti istuvat jo parin viikon päästä täydellisesti, jos ei niin.. kenkäkaupoille! :)

Ensi viikon tiistaina piti olla viisaudenhammasleikkaus, mutta tänään soittivat että lääkäri on sairastunut ja leikkaus siirrettiin huhtikuun 2. päivälle. Eli pari viikkoa vielä temppuilevien hampaiden kanssa ja sitten toivottavasti leikkauksesta toipumisen jälkeen ei ole enää mitään häikkää.

Huomaan kyllä, että nyt heti kun työt alkoi niin hollannin opiskelu jää automaattisesti taka-alalle. No ainakin käytännön harjoitusta tulee joka päivä ja yritän tsempata kurssimateriaalien kanssa. Onni onnettomuudessa tällä viikolla, kun olen iltavuorossa koko viikon enkä olisi päässyt kurssille, niin tunnit oli peruttu opettajan sairastumisen vuoksi.

Vielä on tähän "uuteen arkeen" totuttelemista, tuntuu että aivot hyrrää ihan ylikierroksilla. Mutta toivottavasti tämä tästä tasoittuu..

Kevättä odotellessa, täällä on jo pari viikkoa ollut ihan ihmeelliset säät. Viime viikon tiistaina oli +18 lämmintä ja käytiin pitkällä pyörälenkillä. Sen jälkeen säät on vaihdelleet pakkasesta reiluun plussaan, öisin on helposti -10 ja päivällä +5.. lunta sataa säännöllisin väliajoin ohut kerros ja sitten se sulaa päivän sisään pois. Parhaimmillaan sää vaihtuu parin tunnin välein, auringonpaisteesta lumituiskuun.. eilen ja tänään jo muutamaan kertaan todettu tämä.

http://nexuswallz.com/wp-content/main/2012_04/spring-tulips.jpg
Kuva

torstai 7. maaliskuuta 2013

Ik ben aangenomen! Vihdoinkin töitä!

Kaikkien tsemppaukset ja positiiviset ajatukset kantoivat selkeästi hedelmää, sillä sain tänään töitä! :)

http://rosechimera.files.wordpress.com/2013/02/tumblr_m8jw8rmxw01ql0q45o1_500.jpg
Kuva
 Alunperin hakivat kokoaikaista, mutta ilmeisesti haluavat pelata varman päälle ja tarjosivat näin alkuun 20h/viikko sopimusta. Ja määräaikaisena 6 kuukaudeksi..  Mutta lupailivat kyllä, että tunteja tulee todennäköisesti enemmän ja jos kaikki sujuu hyvin, niin työt varmasti myös jatkuvat puolen vuoden jälkeenkin.

Hollannissa alle 2 vuoden määräaikaisissa työsopimuksissa on 1 kk koeaika, joten sellainen on myös edessä. Palkka on enemmän kuin edellisessä työpaikassani (aina positiivista!), mutta ilman lisiä. Kuulemma niitä ei Hollannissa tällä alalla ole, ainoastaan joiltain tietyiltä juhlapyhiltä saa ekstraa. Lain mukaan matkakuluja on maksettava, jos kodin ja työpaikan välillä on yli 10 km. Menee aika lähelle, omien laskujeni mukaan matkaa olisi 13.3 km per suunta, mutta tarkistavat sen vielä ennen sopimuksen laatimista.

Pääsen todennäköisesti aloittamaan jo ensi viikolla, ainakin pari päivää, niin saadaan homma käyntiin! Olen supertyytyväinen, että vihdoinkin on töitä! Aina voisin valittaa, että liian vähän tunteja, liian pieni palkka ja tyhmää, kun joutuu tekeen iltaisin ja viikonloppuisinkin. Mutta reilun 3 kuukauden työttömyyden jälkeen, olen vaan harvinaisen tyytyväinen, että vihdoinkin pääsen näyttämään mihin pystyn!

http://1.bp.blogspot.com/-BgujKMfua5o/T0xTrJckazI/AAAAAAAAANY/TlPS1ZAXGbs/s1600/DreamJob.jpeg
Kuva



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tweede sollicitatiegesprek aka toisella kierroksella ollaan..

Kun viime viikon perjantaina sain kutsun työhaastatteluun, olin ihan innoissani ja laadin heti toimintasuunnitelman. Tosin toimintasuunnitelma tässä vaiheessa tarkoitti lähinnä ostoslistaa..

Olen jo useammasta lähteestä kuullut, että Hollannissa työhaastatteluun kuuluu aina mennä puku päällä tai muuten mahdollisimman siististi ja ammattimaisesti pukeutuneena. Riippuen firmasta työhaastatteluun voi mennä pukeutuneena business casual -tyyliin, mutta farkkuja ei suositella ja jos haluaa pelata varman päälle niin puku on aina hyvä valinta.

Kävin siis heti perjantaina vaatekaappini läpi ja totesin, että tarvitsen uudet mustat housut, uuden paidan ja mustat matalat avokkaat. Jakkuja löytyy useaan lähtöön, mutta päädyin malliin, joka on vain aavistuksen pidempi kuin muut ja näyttää parhaimmalta kiinni ollessaan. Jakuista siis se, joka on kaikkein konservatiivisin ja jota olen aiemmin käyttänyt työskennellessäni samanlaisessa asemassa.

Hain työhön hotelliin, jossa perustyövaatetus on eräänlainen univormu. (En voinut uskoa, että tuo sana on oikein ja oli pakko tarkistaa googlella.. näin se suomen kielen taito rapistuu..)
Halusinkin näyttää haastattelussa ihmiseltä, joka voisi vaatetuksensa puolesta jo työskennellä firman palveluksessa.

http://www.womensdish.com/wp-content/plugins/php-image-cache/image.php?path=/wp-content/uploads/2012/02/Womens-Official-Suite-1.jpg
Kuva
Löysin onneksi lauantaina kaikki tarvitsemani ja maanantaina asun kokoaminen oli helppoa :)
Valkoinen kauluspaita, vihertävä silkkihuivi, puvun takki, mustat suorat housut ja matalat mustat avokkaat. Lisäksi tukka nutturalla ja neutraali meikki.
http://www.kenkaliike.fi/image_view.php?name=0/tuotesivu_avokkaat_gabor_musta_matala_tavallinen_21.jpg
Kuva
Haastattelussa ei kysytty kovinkaan vaikeita kysymyksiä ja toin mielestäni hyvin esille sen, mitä haluan nyt ja tulevaisuudessa. Pystyin onneksi olemaan hyvin rehellinen ja haastattelu tuntui enemmänkin mukavalta juttutuokiolta. Lisäksi sain kierroksen hotellissa ja hieman enemmän tietoa paikasta muutenkin.

Haastattelun lopuksi hotellinjohtaja sanoi, että haluaisi mielellään uuden haastattelun, jossa olisi myös paikalla mahdollinen tuleva esimieheni. Sanoi soittavansa siitä seuraavana päivänä, iltapäivän aikana.

http://beta.images.theglobeandmail.com/1cc/migration_catalog/article941025.ece/ALTERNATES/w620/awkward-interview-web.jpg
Kuva
Kun eilen puhelin ei ollut soinut seitsemään mennessä illalla, olin jo melkein epätoivoinen, koska olin varma että hän soittaisi! Puoli kahdeksalta puhelin sitten soi ja kysyivät josko voisin tulla toiseen haastatteluun torstaina iltapäivällä.

Ei ole vielä varmaa, että tulisin palkatuksi mutta tuntuu positiiviselta päästä edes näin pitkälle. Ja tänään, sähköpostitse saapuneet muutamat hylkäyskirjeet muista hakemistani työpaikoista, eivät edes tunnu niin pahalle ;)

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Haaste: Viikon menu

Sain Aidan takana -blogin Soilelta haasteen, jonka säännöt on seuraavat...

- kuvaa viikon ajan kaikki tekemäsi ruoka (jos et muista kuvata niin mainitse päivän kohdalla mitä teit)

- jos ruoka on tosi herkku ja haluat jakaa reseptin niin hyvä juttu :-)
- 7 ruokaa siis ja lisäksi vinkki johonkin helppoon jälkkäriin "Viikon vinkki"
- kerro keneltä haasteen sait ja jaa haaste vapaasti ainakin viidelle blogiystävällesi.
- laita postauksen otsikoksi: Haaste: viikon menu

Viikon ruokalista
Olen aiemminkin todennut, että meillä suunnitellaan viikon ruokalista yleensä etukäteen. Helpottaa kun tarvitsee vain kerran viikkoon vaivata päätä, että mitä syötäisiin ja koska pyritään käymään vain kerran viikkoon ruokakaupassa, niin etukäteissuunnittelulla saa myös kauppalistan helposti valmiiksi. 

Sunnuntaina meillä syötiin shoarmaa, eli mausteisia porsaanlihasuikaleita pitaleivän sisällä. Pitan sisään laitetaan myös chili- ja valkosipulikastiketta, salaattia (jäävuorisalaatti, kurkku, tomaatti, paprika) ja juustoraastetta. Shoarmaa myydään täällä valmiissa paketissa niin, että lihasuikaleet on valmiiksi tulisesti maustettu ja ne tarvitsee vain paistaa. 

Shoarma

Salaatti ja kastikkeet

Justinin herkku

Maanantaina tein kukkakaali-bataatticurrya, johon tuli lisäksi tuoretta pinaattia ja cashewpähkinöitä. Täysin vege, koska currytahnan lisäksi pannussa porisi kookosmaitoa, sipulia ja valkosipulia. Tuli hyvää, vaikka meidän makunystyrät kaipailikin vähän jotain lihaa joukkoon. Yritän muistaa postata reseptin myöhemmin :) Loppucurry pakastettiin ja meinaan tehdä siitä huomenna sosekeittoa. Tulee varmasti hyvää!

Currytahna-kookosmaitoliemessä porisemassa sipulit ja bataattikuutiot.

Tuoretta pinaattia sekaan.

Naanleipää maustettuna korianterilla ja valkosipulilla.

Valmis curry!
 Tiistaina syötiin toscanalaista broileripastaa. Oltiin ostettu kokeilumielessä tuollainen paketti, jossa oli valmiina pasta, kastikejauhe, salaatinkastike ja ohjeet. Itse piti lisätä tuoreet raaka-aineet. Tuo paketti oli kuitenkin aika susi, koska maussa ei ollut mitään erikoista ja itse oltaisiin tehty ihan yhtä hyvää ellei parempaa. Lisäksi lisättiin joukkoon tomaattipyrettä ja mausteita, koska maku oli aika pliisu. Mutta ohjeeseen kuuluvat vihreät pavut on mun herkkua ja lisättiin joukkoon vielä tuoretta pinaattia, joten lopputulos oli hyvinkin syötävää. Skipattiin salaatti ja salaatinkastike, koska ei muistettu ostaa salaattipussia ja balsamico-vinegraitte ei mun mielestä toimi jäävuorisalaatin (jota meillä on aina jääkaapissa) kanssa.

Taas on pinaatit kehissä :)

Tätä piti tulla... vihreät pavut taustalla, nam.

Ja tätä me syötiin.
 Keskiviikkona oli jälleen mun kokkausvuoro, koska meen iltaisin kouluun ja tykkään syödä ennen sitä. Mutta koska lähden varttia vaille kuusi kotoa, niin syödään paljon normaalia aikaisemmin (tai syön yksin jos Justin ei ole vielä kotona).  Tein meksikolaista tomaattikeittoa, joka oli tosi hyvää :) Maissi teki tosi kivan lisän! Muuten tein ihan tuon paketin ohjeen mukaan, mutta lisäsin vähän curryketsuppia tuomaan lisää makua ja vähän makeutta. Meillä syödään aika usein keittoja noista puolivalmiista paketeista, johon tarvitsee lisätä 1,5l vettä ja sitten joitain tuoreita raaka-aineita. Ehkä noissa paketeissa on lisäaine tai kaksi liikaa, mutta samalla tavalla on myös valmiissa kasvis- tai lihaliemikuutioissa/jauheissa. Toki teen soppaa itsekin (kasvissosekeiton aina), mutta arkena näillä paketeilla saa hyvää nopeasti :)

Tässäkin paketissa lukee, että oman sopan "pohjaksi" :)

Kevyen sopan lisänä Justin tykkää syödä pitsapaloja tai leipää.

Maissia!
 Torstaina tein jälleen herkkupastaa, eli kylmäsavulohi-purjopastaa. Ohjeen löydät täältä.
 Kuva on harvinaisen epäonnistunut :)

On siellä joukossa lohta ja purjoa..
Perjantaina Justin himoitsi ylikaiken hampurilaisia. Joten niitä meillä syötiin :) Kaupasta ostettiin valmiit jauhelihapihvit, jotka maustettiin ja paistettiin itse. Sämpylän väliin tulee sinappia, (curry)ketsuppia ja majoneesia (Hollannissa ihan must). Lisäksi jäävuorisalaattia, (suola)kurkkua, tomaattia, paprikaa ja paistettua sipulia. Pihvin päälle vielä pala cheddaria. 

Justinin tuplajuustounelma.

Tuossa päällä vielä valkosipulikastiketta...
Lauantaina ja sunnuntaina meillä syötiin nachoja.  Justin teki satsin meksikolaista.. jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, chiliä, kidneypapuja, maissia, tomaattipyrettä, paprikaa, tuoreita tomaatteja, mausteita.. Ruokaa oli enemmän kuin tarpeeksi, jopa kahdelle päivälle. Uuniin menevässä lasivuoassa siis nachosipsit, meksikolainen "mössö" ja juustoraastetta. Lopputulos nautitaan omatekoisen guacamolen ja creme frechen kanssa. Sivuun iso kasa pelkkää jäävuorisalaattia!

Yummy.

Salaatti ja guacamole.

Herkku!
 Pyrin aina säännöllisin väliajoin päivittelemään tänne reseptejä, joita olen leiponut tai tehnyt. Joten nyt ei ole mitään maatamullistavaa jälkkärireseptiä vaan viikon vinkkinä ihanan kevyt ja makoisa aamupala.

Tadaa: purkki maustamatonta maitorahkaa ja päälle iso kasa granaattiomenan siemeniä. Nautitaan kahvikupillisen kera :)  

 

Haasteesta saa ottaa kopin, ken haluaa :)

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Ensimmäinen!

Noin 30 lähetetyn työhakemuksen jälkeen, sain tänään ensimmäisen kutsun työhaastatteluun! Ja vieläpä omalta alalta..

http://ih0.redbubble.net/image.6868422.9585/flat,550x550,075,f.jpg
Kuva
Peukut pystyyn maanantaina klo 11:00!