torstai 2. toukokuuta 2013

Viikon tärkeimmät

Kiireen ja väsymyksen lomassa bloggaaminen on jäänyt vähän taka-alalle. Kuin myös kommentteihin vastaaminen, pahoittelut siitä! Viime viikonloppu oli töissä huippukiireinen ja olin ihan kuollut sen jälkeen. Hyvä kun jaksoin sormea nostaa.

Maanantaina olikin vapaa ja tiistaina oli tarkoitus viettää Koninginnedag töissä, mutta sain soiton, että meillä on niin rauhallista että voin rauhassa jäädä kotiin. Joten ylimääräisestä vapaapäivästä muodostuikin ihan chilli, käytiin pyöräilemässä ja pyörähtämässä keskustassa. Koninginnedag on kuuluisa siitä, että silloin jokainen Hollannissa asuva saa vapaasti myydä romppeitaan kadulla. Myös Etten-Leurin keskusta oli muuttunut markkina-alueeksi ja ihmisiä oli paljon liikkeellä hyvässä hengessä. Vallan vaihtuminen kuningattarelta kuninkaalle näkyi mm. 14 tunnin mittaisena televisiolähetyksenä (jota muuten appivanhemmat toljottivat aamusta iltaan :D) ja tietysti uutisoinneissa lehdissä ja telkkarissa. Anoppi puhui siitä kuinka tässä päivässä oli todella hyvä fiilis ja ihmiset hyvällä tuulella.Viimeksi vallan vaihtuessa (Bea kerkesi muuten olla kuningattarena 32 vuotta!) ihmiset olivat enemmän räyhämeiningillä liikenteessä, oli tappeluita ym.

http://www.modehoekfashion.nl/uploads/images/Koninginnedag/KD%202012/koninginnedag2.gif
Source
http://www.sg.uu.nl/img/nieuwsblog/koninginnedag.jpg
Source
Mutta kaikki sujui hyvin ja meillä on nyt vallassa kuningas. Diggailen kyllä enemmän siitä sen paremmasta puoliskosta, Maxima on upea ilmestys :)

http://www.beautyscene.nl/image.php?img=/ckfinder/userfiles/images/Beautyscene/Artikelen/Januari%202013/290113/fb12-0029-30d.jpg&h=714&w=500
Source
 Muistan myös parin vuoden takaa kun juhlittiin Koninginnedagia niin jengi oli paljon enemmän humalassa, bilefiiliksellä ja joka paikassa välkkyi oranssia. Tänä vuonna oli paljon rauhallisempaa, ehkä johtuen siitä, että kierrettiin suurimmat bileet kaukaa tai sitten siitä, että ihmiset olivat sisällä toljottamassa telkkaria.. Meno ja ihmispaljous oli varmaan kuitenkin ihan kiitettävää Amsterdamissa ja muissa isoissa kaupungeissa, joissa tuhannet ja tuhannet ihmiset kokoontuivat juhlimaan :)

http://www.tcataxi.nl/uploads/pics/kdag_01.png
Source
http://www.youngparkcity.nl/wp-content/uploads/2013/04/koninginnedag.jpg
Source


Eilen sama rauhallinen meno jatkui töissä, lukuunottamatta klo 8 aamullista 65 puolalaisen hyökkäystä aamupalalle. Kyllä siinä oli vähän nieleskelemistä ja kakistelemista kulttuurierojen kanssa.. jokainen lastaa 3 lautasellista ruokaa eteensä, tungeksii ja tönii, ei minkäänlaisia käytöstapoja tai "luonnollista" käyttäytymistä. Olivat suoraansanottuna kuin villieläimiä. Yritän aina pysyä neutraalina mutta meinasi kyllä pinna palaa kun valittavat että aamiaisbuffa on tyhjä (daa, johtuiskohan niistä kolmesta kukkurallisesta lautasesta per nenä) mutta eivät kuitenkaan väistä senttiäkään, että sitä buffaa pääsisi täydentämään..

http://media.bungalow.net/housepics/38118/37785_5.jpg
Source
 Huomenna lähdetään viettämään perheviikonloppua Zeelandiin, kaupunkiin nimeltä Renesse. Zeeland on Hollannin "merialuetta", koostuu erilaisista saarista, jotka on yhdistetty valtavilla silloilla tai tunneleilla toisiinsa. Zeeland on myös sitä hollantilaisten loma-aluetta, täynnä leirintäalueita ja lomakyliä mökkeineen. Talvella suurin osa kaupungeista elää hiljaiseloa ja kesällä herää taas henkiin. Justinin vanhemmat viettävät tänä vuonna 10. toukokuuta 35-vuotishääpäiväänsä ja sen kunniaksi päättivät järjestää perheviikonlopun. Vuokrasivat lomamökin ja kutsuivat sinne poikansa tyttöystävineen. Sain töistä 4 päivää vapaata ja odotan innolla, että päästään vähän rentoutumaan. Suunnitelmissa mm. polkupyörien vuokraus ja ympäriinsä ajelu :)

http://www.camping-in-zeeland.nl/_/rsrc/1281778283410/config/kaart-zeeland.gif
Source  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti