maanantai 24. kesäkuuta 2013

Sopeutuminen ja tottuminen hollantilaisiin ihmisinä

Hollannissa ei juhlita juhannusta, paitsi Ikeassa, joka on 22 asti auki :) Eivät ole vissiin ihan hokanneet juhannuksen ideaa.. että nautittaisiin kauniista kesäillasta ulkona yhdessä ystävien ja sukulaisten.. eikä suinkaan tavaratalossa, joka on täynnä halpatuotettua tavaraa :)

http://www.hotelgilzerijen.nl/inc/upload/blok_images/photo_Hoofdentree%20efteling.JPG
Source

Me oltiin kuitenkin toisenlaisessa juhlahumussa lauantaina, kun oli Justinin työpaikan kesäjuhlat Eftelingissä. Oli mukavaa, joskin hassua kun kyseessä on useamman tuhannen työntekijän yritys, niin väkeä oli enemmän kuin tarpeeksi. Myös täysi mahdottomuus että tietäisi tai tuntisi edes puolia ihmisistä. Muutamaan tuttuun kuitenkin törmättiin ja vaihdettiin kuulumisia. Herätin myös jonkunlaista kiinnostusta ihmisissä, sillä useimmat tietävät Justinin tyttöystävän olevan Suomesta.. mutta läheskään kaikki eivät tietenkään tiedä, että olen asunut täällä nyt jo reilun puoli vuotta ja että puhun hollantia jne. Aika juhlissa meni tosi nopeasti ja ilta oli ohi melkein huomaamatta. Paljon kauemmin tuntui kestävän tuskainen yhteisbussikuljetus, lähinnä siksi että meidänkin bussiin oli eksynyt muutama sitä tiettyä hollantilaista tyyppiä, jota en vaan kestä. Todettiinkin yhdessä tuumin, että ensi vuonna sitten omalla autolla. Justinia tosin nämä ihmiset eivät haittaa, varmaankin siksi että käytös on niin "hollantilaista" ja hän on siihen tottunut. Justinia ehkä häiritsee enemmän se, kuinka minä valitan ja ahdistun näistä ihmisistä :D Hänkin pääsee siis helpommalla jos vaan mennään omalla autolla. 

Siellä bussissa istuessani oivalsin nimittäin lopultakin mistä on kyse. On meinaan aikaisemminkin käynyt samalla tavalla, että olen ihan innoissani lähdössä jonnekin juhliin tai tapahtumaan, mutta hyvin nopeasti mielialani laskee kuin häränhäntä. Riina muistaakseni joskus kirjoitti, että Pariisissa on ihan normaalia, että suurin osa ihmisistä vähän vittuilee eikä ole niin ystävällisiä. Muistan jo silloin ajatelleeni, että eikä, en pystyisi asumaan tuollaisessa paikassa.

http://24.media.tumblr.com/tumblr_mcwi254ABZ1qdsls8o1_500.jpg
Source
Lauantaina olin siis hyvällä fiiliksellä ja innoissani juhlista, kunnes hetken aikaa bussissa istuttuani rupesin ärsyyntymään. Ja sitten tajusin, että syy tähän löytyy kahdesta bussin etuosassa istuvasta nuorehkosta naishenkilöstä..
En väitä, että kaikki hollantilaiset ovat samanlaisia, mutta tietynlaisia yhtenäisyyksiä ja samoja piirteitä olen nyt bongannut useampaan kertaan. Ja näistä nousee aina karvat pystyyn. En tiedä johtuuko kulttuurieroista, tottumuskysymyksistä, omista henkilökohtaisista mieltymyksistäni vai mistä.

http://www.bubblews.com/assets/images/news/1732618537_1362618478.jpg
Source
Mutta en siedä yhdistelmää, joka on:
- kovaäänisyys
- itsekkyys ja oman itsensä ylivoimainen korostaminen
- ilkeys
- välinpitämättömyys muita kohtaan

Hollantilaiset rakastavat pitää meteliä, hauskanpitoon kuuluu jatkuva älämölö, toisten päällepuhuminen, rallatukset ja ylipäätänsä kovaäänisyys. Hollantilaisille on todella tyypillistä oman navan ajattelu, he ajattelevat ensisijaisesti sitä, mikä heille sopii ja mikä ei sovi. He pitävät tiukasti kiinni siitä mitä on sovittu tai mitä he haluavat, joustoa harvemmin löytyy. Omaan korvaani ilkeät kommentit ja muille naureskelu on tyypillistä hollantilaisille. Hollantilaiset myös pitävät tiukasti yhtä keskenään ja se, joka tipahtaa ulkopuolelle, saa usein kärsiä joukkoylivoimasta, vinoista katseista ja oudoista kommenteista. Samaan syssyyn kuuluu myös kaksinaamaisuus ja takinkääntö.. usein ilkeiden kommenttien tai tekojen jälkeen, hollantilainen päättääkin olla hetken aikaa ystävällinen ja avulias, tehden toiselle osapuolelle mahdottomaksi sen, että osoittaisi mieltään tai olisi vihainen.

http://1.bp.blogspot.com/_D_3hSipszbI/TAx65lsMz3I/AAAAAAAAAdk/ixgKQM8pNO8/s1600/selfishness.jpg
Source
Tässä nyt puhtaana listauksena asioita, joita olen todistanut viime viikkojen aikana ja joiden takia olen useampaan kertaan joutunut nieleskelemään, että mitäköhän tästäkin nyt pitäisi ajatella. Kun ei vain mene yksiin oman käytökseni tai ajatusmaailmani kanssa..

1. Kadulla kulkee ryhmä naisia, joilla on kaikilla vaaleanpunaista päällä. Suureen ääneen kommentointia, kuinka naurettavan näköistä. Sitten kommentoijat tajuavat, että kyseessä on polttariseurue. Kommenttina: No kai niiden piti joku koodi keksiä. Oma mielipiteeni tästä on, että antaisivat ihmisten olla rauhassa sellaisia kuin ovat. Mutta aina pitää kommentoida negatiiviseen sävyyn.
2. Toinen polttariseurue. Morsian on jo vähän vanhempi, ehkä 40-vuotias. Kommenttina: "No jo on aikakin että tuo menee naimisiin".
3. Bussikuski pysähtyy juuri kun valot vaihtuvat punaisiksi ja valitsee eri reitin kuin kyydissä olijat olisivat valinneet. Suureen ääneen kommentointia, valitusta ja ohjeistusta. Samaan syssyyn kuitenkin tarjoavat bussikuskille karkkia/sipsiä/juotavaa ns. rauhantarjouksena. Mielestäni vain älytöntä käytöstä.
4. Musiikki aivan törkeän kovalla ja kun sitä pyydetään hiljentämään, kommenttina: "Älä viitsi olla tuollainen ilonpilaaja".
5. Pyydän töissä apua, koska omat käteni ovat täynnä tavaraa, josko kollega (joka ei tee sillä hetkellä mitään) voisi käydä printtaamassa asiakkaalle kuitin. Hän toteaa, että mene itse. Myöhemmin sama kollega kommentoi asiaa sanomalla: Ehkä et ole vielä ymmärtänyt toimintatapaa, mutta tuollaisessa tilanteessa ei ole mitään järkeä pyytää apua. Laita vain omat asiasi sivuun ja mene, asiakas ymmärtää kyllä odottaa hetken, varsinkin jos näki että kätesi ovat täynnä tavaraa.
6. Töissä kollega pyytää että joku tulisi auttamaan häntä, koska hänellä on kiire. Kun hän saa apua ja tilanne rauhoittuu hieman, kyseinen kollega menee taakse istumaan, lepäämään ja juoruamaan, välittämättä siitä että apuun tullutta kollegaa tarvittaisiin muualla.
7. Kun yritetään sovittaa useamman ihmisen aikatauluja yhteen, ehdotuksena tulee usein pari päivää. Jos ne eivät sovi, niin tilannetta pidetään ihan mahdottomana ja muita ihmisiä hankalina. Kommenttina on myös tullut, että tehdään sitten syyskuussa, koska heinä-elokuussa "mulla nyt vaan ei ole yhtään vapaata päivää".
8. Ihmiset kommentoivat ja valittavat avoimesti siitä, että eräs pariskunta on päättänyt pitää häänsä tiettynä päivänä heinäkuussa. Päivä on kuulemma täysin sopimaton, koska "silloin kaikki ovat tietysti lomalla ja reissussa, eikä ketään kiinnosta sovittaa lomiansa yhden hääpäivän mukaan".
9. Jos et ole täysin samalla aaltopituudella muiden kanssa, ajattelet eri tavalla ja toimit eri tavalla, olet automaattisesti outo ja vähän erikoinen. Sinua ihmetellään sen sijaan että yritettäisiin ymmärtää. Enkä puhu pelkästään omasta itsestäni, vaan myös samassa työpaikassa olevista ihmistä. Jos joku tekee jotain eri tavalla, hän kuulee siitä jatkuvaa vinoilua tai sitten selän takana kommentoidaan.

http://www.rebeccaliston.com/wp-content/uploads/2012/03/my_way_your_way-572x290.jpg
Source
Nämä tässä esittämäni ajatukset eivät missään nimessä mene yksiin sen kanssa, mitä hollantilaisista yleensä sanotaan. Hollantilaisten kun sanotaan olevan ystävällisiä, avuliaita ja avoimia. En kiellä sitä, että ensivaikutelma useimmista ihmisistä onkin näin. Mutta ainakin omalla kohdallani, olen huomannut myös täysin päinvastaista käytöstä ihmisissä.

Tiedostan kyllä olevani edelleen keskellä sopeutumisprosessia. Ehkä tämän hetken negatiivisuus johtuu siitä. Myönnettäköön kyllä, että näitä samoja asioita olen ihmetellyt ja pohtinut useampaan kertaan vuosien varrella. Mutta tavallaan odotan sitä, kun en kauheasti enää jaksa välittää muiden ilkeilyistä tai olen vaan tottunut siihen. Ehkä se fiilis tulee jo parin vuoden päästä, ehkä sitä pitää odottaa 5 tai 10 vuotta. Mene ja tiedä. Tuntuu tyhmältä listata asioita, jotka häiritsee ja aina kun kirjoitan ne ylös, niin tuntuu että liioittelen tai vähättelen.. "menikö se nyt oikeasti noin" tai "tajuaakohan ihmiset nyt oikeasti mitä tarkoitan". Kyseenalaistan siis jatkuvasti myös omaa käytöstäni ja ajatuksiani. Useimmiten juurikin niin, että miksi ihmeessä mä vedän tästä herneen nenään kun kaikille muille se tuntuu olevan ihan normaalia :D

http://img0.etsystatic.com/000/0/5124462/il_fullxfull.298036040.jpg
Source
Mietin uutta työpaikkaa ja uusia mahdollisuuksia, mutta toisaalta olen tyytyväinen että nyt on joku työpaikka. Mielenkiinnolla odotan, että uusivatko sopimukseni vai eivät. Ilmeisesti suomalainen työmentaliteettini on tuottanut myös heille päänvaivaa. Oma tapani työskennellä kun eroaa työpaikkani kulttuurista. Itse teen mieluiten koko ajan jotain, suoritan rauhallisesti mutta jatkuvasti. Työpaikallani on suosiossa mentaliteetti, että tehdään hirveällä höökillä kaikki hommat pois ja sitten laiskotellaan vähän aikaa. Työpaikalla kännykän räplääminen, istuskelu ja juoruaminen työkavereiden kanssa, kun tuntuu joskus olevan tärkeämpää kuin asiakkaiden tyytyväisenä pitäminen. Työkaverini pitävät outona sitä, että haluan koko ajan tehdä jotain. Minulle taas tuottaa vaikeuksia olla tekemättä mitään, varsinkin jos näen asioita joita voisin tehdä. Myönnettäköön että pidän myös hölmön hommana sitä, että juostaan pää kolmantena jalkana silloin kun on kiire ja lipsutaan kaikista standardeista, kuin se, että tehtäisiin koko ajan kunnolla. Yritän kuitenkin sopeutua myös työpaikallani muiden tapoihin, sillä en halua taas tipahtaa tyhjän päälle. Ainakin uusi työsopimus takaisi sen, että normaali arki saisi jatkua kuten tähänkin asti. 

http://4.bp.blogspot.com/-OZPUtmNInSw/UM2-G37lxDI/AAAAAAAASWI/q6mFcwJ3tnU/s640/Peace+is+the+result+of+retraining+your+mind+to+process+life+as+it+is+rather+than+as+you+think+it+should+be.jpg
Source
Täällä sataa vaihteeksi vettä ja harmittaa, etten pääse pyöräilemään. En ole sokerista mutta ei vesisateessa kastumisessa ole mielestäni mitään houkuttelevaa. Taidan siis napata auton alle ja toivon, että saan vielä tänään sesongin viimeiset parsat ostettua. Virallinen sesonki kun taisi päättyä eilen. Toivotaan että satoa on vielä yhden aterian verran jäljellä :)

http://wxedgect.s3.amazonaws.com/lglead/2012/03/rin_e42ecc427d648c61_2e79f8433bcf5697.jpg
Source



1 kommentti:

  1. Oman kiireisen kesäni jälkeen lueskelen näitä vanhempia kirjoituksia... Varmaan sulle voisi sanoa, että "sulla on päällä kulttuurishokki", mutta toisaalta kuulostaa siltä, että ihan hyvä, että nuo asiat shokeeraavat. Kuulostaa silti raskaalta. :/

    VastaaPoista