maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kulttuurien yhteentörmäyksiä perheen sisällä

Tiedättekö kun on syönyt (ihan) liikaa turkinpippureita ja suu on ihan tulessa, mutta ei pysty lopettamaan ennen kuin pussi on loppu. Tulee niin suomalainen olo. Ja töissäkin hymyilytti kun italialainen pomo nyrpisteli nenäänsä salmiakille :) Onneksi myös hollantilaiset syö salmiakkia samaa tahtia kuin suomalaiset. Täkäläinen drop vaan on omaan makuuni makeampaa kuin tavallinen suomalainen ja pitääkin aina katsoa että pussin kyljessä lukee zoute drop eli se parempi, suolaisempi.. josta verenpaine kiittää :D

Suomalainen olo tulee kanssa kun istuu anoppilan sohvalla keskustelemassa siitä, mikä on pielessä perhesuhteissa kun nykyään ei koko perheen voimin nähdä niin usein ja kommunikaatio ei pelaa. Siinä istuessa tulee helposti "ei kyllä tätäkään ikinä joutuisi kokemaan Suomessa" ja sanoinkin sen ihan suoraan. Sanoin myös ihan suoraan, että olen suomalainen ja olen ERILAINEN, enkä aio myöskään kaikkea itsessäni ja käyttäytymisessäni muuttaa sen takia että he odottavat minulta jotain muuta kuin mitä olen.

Justinin veli on kuulemma useampaan kertaan vetänyt herneen nenään siitä, että en ole hänen syntymäpäiväjuhlissaan viihtynyt enkä tarpeeksi jutellut ihmisten kanssa ja siitä että puoli vuotta sitten kaupungissa yhden tapahtuman aikana en ollut ilosta hihkuen pomppinut muiden mukana, vaan ollut hyvinkin omaan tapaani vähän syrjäänvetäytynyt ja omissa oloissani sivummalla. Kuulemma se on hänestä ihan törkeää käytöstä ja siitä hän oli edelleen nyt puoli vuotta tapahtuneen jälkeen loukkaantunut ja kuulemma sen takia me ei käyty pariskunnittain syömässä puoli vuotta sitten, koska hän ei vaan voinut sietää käytöstäni. Totesinpa sitten, että olen ollut vain oma itseni enkä todellakaan tiennyt että olemukseni on häntä niin syvästi loukannut. Samaan syssyyn totesin vielä, että voisit muuten kasvaa aikuiseksi, sillä eihän se nyt häntä kohtaan ole loukkaus/syytös/hänen ongelmansa jos en viihdy syntymäpäivillä tai tule toimeen hänen ystäviensä kanssa.

http://mediumsworld.files.wordpress.com/2011/09/best-to-be-hated.jpg
Source
Hänen tyttöystävänsä oli puolestaan sydänjuuriaan myöten loukkaantunut siitä kun en ollut ottanut heihin yhteyttä tyttöystävän isoäidin poismenon johdosta. Justin oli kyllä lähettänyt meidän molempien nimissä tekstiviestin veljelleen, mutta ei kuulemma riittänyt. Myös minun olisi pitänyt tämä tapahtuma huomioida ja meidän olisi pitänyt lähettää vähintään kortti pelkän tekstiviestin sijaan. Itse taas en ymmärrä, miksi lähettäisin suruvalittelut jos en ole tyttöystävän kanssa puhunut yli puoleen vuoteen (koska he ovat vältelleet kaikenlaisia kohtaamisia meidän ja muun suvun kanssa), en tuntenut isoäitiä enkä edes tyttöystävän vanhempia. Huomautin että jos ei olla missään tekemisissä toistemme kanssa ja koska et ole minun ystäväni, niin miksi juuri tässä tilanteessa ottaisin yhteyttä. Tottakai myös oma itsepäisyyteni näyttelee tässä roolia, mutta en vaan sillä hetkellä kokenut asiaa kovinkaan tärkeäksi ja jälkeenpäin kun asiasta paisui näin järjetön kohu, niin olen pitänyt itsepintaisesti kiinni siitä, että tuskin tyttöystävän velikään lähettää minulle korttia sitten kun oma mummoni kuolee.

Tomin (Justinin veli siis) tyttöystävä myös kyseenalaisti aika törkeästi oman päätökseni muuttaa asumaan Hollantiin vain Justinin takia. Sanoin että tässä maassa on paljon asioita ja tapoja, joiden suhteen en ole mitenkään fani mutta teen niitä silti, koska ne vähän kuin kuuluvat asiaan. Sanoin myös että mitä kaueammin täällä asun, niin sitä enemmän totun hollantilaisiin tapoihin ja mitä enemmän olen asioihin tottunut, niin sitä "luonnollisemmilta" ne tuntuu. Hän näihin sitten totesi melkoisen halveksuvasti "no taitaa olla vuosisadan rakkaustarina, jos pelkästään Justinin takia kestät tätä kaikkea". En tiedä oliko loukkaus enemmän minua vai Justinia kohtaan, mutta totesin vaan että niin on.

http://4.bp.blogspot.com/-hL2wts9EePg/UjijRcvcoiI/AAAAAAAADww/Rr6a5X_-qR8/s1600/f5ebb24478e400ef028bae0180e3ba30.jpg
Source
On hämmentävää olla tilanteessa, jossa toinen osapuoli ei ymmärrä eikä hyväksy sitä että on erilaisia kulttuureita, joihin kuuluu erilaisia tapoja ja erilainen käytöskulttuuri. Justinin vanhemmat on jo hyväksyneet mut sellaisena kuin olen. Ei varmasti helppoa heillekään mutta tietävät, että olen mitä olen. Tom ja Karen taas eivät ymmärrä ja hyväksy, ja varsinkaan Karen ei edes halua ymmärtää tai hyväksyä. Ollaan niin eri maailmoista kuin olla ja voi. Mutta siinä missä annan toisen rehottaa sellaisena kukkasena kuin on ja haluaa olla, niin hän kyseenalaistaa sen mitä olen ja miksi olen. Ärsyttää, vituttaa ja harmittaa. Yritän kuitenkin katsoa asian yli, yrittää tehdä vähän enemmän heille mieliksi (eli teeskennellä kuuluvani joukkoon) ja toivoa että hekin sopeutuvat siihen, että en ole hollantilainen ja tiettyjä juttuja on multa ihan turha odottaa. En muutenkaan ole erityisen sosiaalinen, niin sellainen hollantilainen feikkiystävällisyys ja tekokiinnostus raivostuttaa.

Sanoin työhaastattelussakin että olen vaikea ihminen tutustua, en anna itsestäni helposti enkä heti kaikkea, vaan ystävystyminen ja tutustuminen vaatii enemmän aikaa. Parisuhteet vaan toimii vähän eri tavalla. Yksi ihana ihminen tuo mukanaan 20 muuta ja niistä vaan on pakko oppia tykkäämään.. tai edes sietämään. Ensimmäinen viikko töissä on mennyt hyvin, todella hyvin! Pidän työkavereista. Jokainen selkeästi kunnioittaa toistaan, jokainen tekee työnsä ja auttaa tarvittaessa toisiaan. Kaikki selkeästi ymmärtävät sen että olen suomalainen ja vähän erilainen, mutta toisaalta fuusio, joka tuolla vajaa vuosi sitten tapahtui ja yhdisti hollantilaisen ja belgialaisen työyhteisön toisiinsa, on myös heille opettanut että jokaisen kulttuurin kasvatti on vähän erilainen. Jopa hollantilaisissa ja belgialaisissa on paljon eroja, vaikka niin lähellä ovatkin toisiaan. Tykkään myös siitä, että selkeästi haluavat tutustua muhun mutta kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että olisin kuulusteltavana vaan pikemminkin antavat tilaa sille, että saan itse osallistua keskusteluun niin halutessani. Myös työtehtävät on haastavia, hyvällä tavalla ja silti ihanan rentoa työskentelyä verrattuna lentoyhtiöön. Tietynlainen paine ja deadline on läsnä, mutta täällä osataan myös rentoutua. Sitä kun ei tapahtunut lentoyhtiössä ikinä. Ja on hauska ajatella, että edellisessä työssä keskityin lennättämään ihmisiä ympäri maailmaa ja nyt uudella työlläni mahdollistan sen, että suuret laivat pystyvät seilaamaan ympäri valtameriä toiselle puolelle maapalloa.

Tästä tuli taas vähän tällainen sillisalaatti postaus. Mutta tuo lauantain perhekeskustelu (josta ei tainnut olla kenellekään mitään hyötyä, mitä nyt toimi jonkunlaisena eye openerina kaikille osapuolille) on pyörinyt päässä ja töistäkin halusin kertoa kuulumisia sen verran, että hyvin menee!

http://4.bp.blogspot.com/-QVfrYhN6SmA/Urjl6xxcd9I/AAAAAAAAARA/yVtC1-Bheqo/s1600/no_regrets.png
Source

15 kommenttia:

  1. Toi tuntuu niin tutulta tilanteelta, että toinen osapuoli ei jotenkin vaan voi hyväksyä siitä, että olen erilainen koska tulen erilaisesta kulttuurista. Mulla valitettavasti se on ollut ongelmana työyhteisössä. Suunnilleen puolen vuoden kohdalla rupesin kuulemaan juttua, että ihmiset ovat loukkaantuneet minulle siitä, että en kiertele aamuisin tarpeeksi ahkerasti työhuoneita moikkaamassa joka ikistä työkaveria tai rupean hoitamaan töihin liittyviä asioita ilman, että ensin smalltalkkaan vähintään viisi minuuttia tai kirjoitan sähköpostin alkuun toteamuksen säästä. Kuulema mua kuvaavat adjektiivit olivat "rude" ja "cold". Kun pomo avoimesti minulle kerran aiheesta sanoi, niin totesin siihen, että toivoisin, että antavat minulle anteeksi suomalaisuuteni - annanhan minäkin helle anteeksi heidän ranskalaisuutensa. Olisin hanakampi sopeutumaan, jos olisin töissä Ranskassa, mutta kun en ole, vaan työyhteisön olisi tarkoitus olla monikulttuurinen! Nyt onneksi tuntuu, että tämä kulttuurierojen kanssa painiminen on alkanut tasoittua ja ihmiset ovat pikkuhiljaa alkaneet tajuta, etten vihaa heitä, vaikka en lauokaan ympäriinsä vieraalta tuntuvia korulauseita.

    Kaikki tsemppi sulle impivaaralaisten hollantilaissukulaisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuntuu tosiaan että monikulttuurisissakin (työ)paikoissa on jonkunlaiset normit määriteltyinä hyväksyttävän käytöksen suhteen ja useimmiten ne standardit määrittyy sen mukaan, että missä maassa ollaan. Siellä me "urpot suomalaiset" sitten hämmennetään muita ihmisiä.. :) Hyvän vastakommentin sanoit kyllä pomollesi! Täytyy pitää tuo mielessä seuraavan kerran kun tästä taas joutuu keskustelemaan. Ja mukava kuulla, että töissäkin sujuu jo paremmin :)

      Poista
  2. Kuulostaa tutulta. Meillä ei olla juuri miehen perheen kanssa tekemisissä. Mummon kanssa juu, mutta äitinsä ja muiden kanssa ei. Anoppiani en ole nähnyt sitten viime heinäkuun. Jatkuva itku siitä, miten olen epäsosiaalinen ja jaadi jaadi. Kuinka ei osallistuttu joka päivä johonkin kissanristiäisiin viikolla, miten en vastaa hänen lähentymisyrityksiinsä jotka on suomalaisen silmään suoranaista ahdistelua. Kaikki ei vain ole sosiaalisia, minusta osoittaa jo kunnioitusta mennä juhliin vaikkei olisi sosiaalisinta sorttia kuin loistaa poissaolollaan. Mutta joillekin se tuntuu olevan kaikki tai ei mitään. Jotenkin sellainen puolitiehen vastaan meininki on jäänyt puutumaan. Voin tulla juhliin, mutta lähden kotiin ajoissa ja olen vähemmän sosiaalinen. Ainakin yritän, mutta en rehellisesti sanoen muuksi muutu. Ainoa joka on alkanut ymmärtää, että suomalaiselta on kunnianosoitus jo tulla paikalle ja hymyillä on miehen isä. Hänelläkin meni vuosi ymmärtää asia ja arvostaa suomalaisen hiljaista läsnäoloa ja osanottoa.

    Mun perhe on vielä neuroottisen tiedonjanoisia. Anoppi meni itse kaivamaan papereita, kun en jakanut palkkaani tai vuokraamme. Ihmeteltiin olenko todella tullut tänne miehen takia. Tottakai, mitä hävettävää siinä on? Täytyy elää ja kokeilla nyt, ettei vanhana kaduta.

    Mitä tulee osanottoon, hämmästyin miten avoimesti työpaikoilla kerjätään rahaa esimerkiksi esimiehen läheisen kuoleman tukemiseen. Siis annetaan vaihtoehdoksi se, että voi antaa, mutta oikeasti pitää tai pommitetaan viesteillä ja mutrustellaan. Enhän minä pomoani edes tunne, saatika hänen perhettään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teilläkin vuosien kuluessa helpottaa anopin kanssa. Molemminpuolista sopeutumista tottakai tarvitaan. Ja luulen, että kyllä se anoppikin jossain vaiheessa oppii ymmärtämään että suomalainen miniä on erilainen kuin hollantilainen. Meilläkin oli alussa erimielisyyksiä kun mua verrattiin niihin entisiin.. mutta olet vaan oma itsesi, niin kyllä se siitä!

      Ja kannattaa sanoa ihan suoraan, että et ole tyyppiä, joka jakaa kaikki asiat kaikkien kanssa. Tottakai voit kokeilla itse samaa taktiikkaa ja käydä vastahyökkäykseen utelemalla asioita, jotka on henkilökohtaisia. On tullut huomattua että hollantilaiset itse utelee ummet ja lammet, mutta pitää henkilökohtaiset jutut hyvinkin ominaan. Ehkä se vastahyökkäys vähän herättäisi ajatuksia..

      Poista
  3. Musta tuntuu että nyt vihdoin (lähes kahden vuoden jälkeen) poikaystävän kaverit ovat alkaneet ymmärtämään mua ja mun toimintatapoja. Luulen että aluksi täällä moni luuli että olen tosi tyly tai mua ei kiinnosta tutustua kehenkään, kun en heti ollut suuna päänä juttelemassa kaikille ja kyselemässä miljoonaa asiaa. Nykyään he tietävät että mulla ei ole mitään heitä vastaan, vaan olen vain tälläinen vähän hiljaisempi tapaus :D Olen myöskin parille kaverille ihan suoraan sanonut että tykkään heistä ja he ovat aina meille tervetulleita, ja että mulla on vaan tapana toisinaan puuhailla omia juttujani hiljaa nurkassa vaikka Hakanilla olisikin kavereita kylässä.

    Olen myöskin salaa vähän helpottunut, ettei Hakanin sukulaiset asu samassa maassa meidän kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä taas kävi niin, että Justinin kaverit muodosti mielipiteensä musta niiden ensimmäisten 1-2 vuoden aikana, jolloin en puhunut sanaakaan hollantia ja muutenkin vierastin kaikkia tapoja ja olin aivan varmasti outo lintu.. sen jälkeen eivät enää ole jutelleet tai antaneet mahdollisuutta tutustua paremmin. Joten itse olen myös totaalisen kyllästynyt siihen välinpitämättömyyteen ja antanut jo periksi kyseisten ihmisten kohdalla. On kuitenkin kiva huomata, että nyt kun tutustuu uusiin ihmisiin niin saa ihan eri tavalla mahdollisuuden ja useimpien mielestä olenkin ihan kiva tyyppi, vaikka olenkin suomalainen ja erilainen :) ja tottakai myös Justinin sukulaisten joukossa on ihania helmiä, jotka on tykänneet alusta asti ja nyt vielä enemmän kun pystytään oikeasti juttelemaankin.

      Vähän brutaalia, mutta näitä anoppijuttuja kertoessa, yksi ystävä toteaa aina kuinka onnellinen on siitä että poikaystävän äiti on jo kuollut eikä siten tarvite murehtia kyseisiä juttuja.. sarjassamme, saako tälle edes nauraa :D Mutta samaan sarjaan tuon kanssa, että kun eivät asu lähellä, niin sen pari kertaa vuodessa jaksaa (ehkä toivottavasti) pinnistellä..

      Poista
  4. Tiedän tasan tarkkaan miltä nuo älyttömät syytökset miehen perheen suunnalta tuntuu, voisin kirjoittaa tänne vaikka pitkän kirjan niistä kokemuksista, mutta yritän nyt hillitä itseni :D Kauan niitä syytöksiä ja outoja loukkaantumisia kestettiinkin, mutta jossain vaiheessa oli pakko minun ja mieheni laittaa välit poikki anoppiin ja muutamaan muuhun, ihan oman mielenterveyden vuoksi. Kaipa sekin vielä auttoi asiaa, kun anoppi käski miehen valita joko hänet tai vaimonsa, miten voikaan aikuiset ihmiset käyttäytyä niin lapsellisesti.

    En tiennytkään, että tämä on näin yleistä :D Joku mainoi kuinka hollantilaiset anopit ovat niin helppoja tapauksia, mutta itse en kyllä allekirjottais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida olla missään maassa anopin ja miniän välit täysin mutkattomat :D Mutta en kyllä minäkään allekirjoittaisi heitä helpoiksi tapauksiksi. Tai hollantilaisia ylipäätänsä.. mutta kulttuurierojahan nämä kaikki on. Tietysti sitä faktaa unohtamatta, että taustasta/kulttuurista/maasta riippumatta ei kukaan tykkää kaikista ihmisistä ja kaikki vaan eivät tule toimeen keskenään. Joten yhden tai kahden mätämunan perusteella ei voi koko kansaa syyttää.

      Poista
  5. Ah, hollantilainen "minulla on oikeus valittaa ja vikista asiasta kuin (henkilokohtaisesta) asiasta ja sinulla ei ole oikeus loukkaantua siita"- mentaliteetti. I mean, what the fuck.

    Kun olin ensimmaista vuotta Hollannissa, pyorailin paikalliseen kielikouluun ja takaisin joka arkipaiva, ja paremman puoliskon perhe asuu suurimmaksi osaksi tuon reitin varrella. Joku oli mut nahnyt pyorailemassa ja ilmeisesti vilkuttanut, mutta koska en vilkuttanut takaisin (tai edes nahnyt), tuli siita aikamoinen spektaakkeli. Hyva kun vuosien jalkeen kiipean pyoran satulaan ja osaan edes pysya pystyssa, puhumattakaan siita etta skannaisin vastaantulevia autoja tuttujen varalta.

    En osannut vetaa hernepalkoa nenaan siita etta jotain arsyttaa se mita teen tai mita en tee. Olen oma itseni ja oletan etta "paikalliset" ymmartavat mun tulevan niin erilaisesta kulttuurista etta tietyt kissanristiaisodotukset vaan ei koske mua. Ja jos loukkaantuvat siita etta en sano jotain tai sosialisoi juhlissa, tulen varmaan muistuttamaan etta olen puolivalissa siltaa heita vastassa koska teen poskisuukot hollantilaiseen tapaan vaikka tapa ei musta tunnu luontevalta.

    Jaksamisia naiden kanssa... perhe on pahin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kuin myös! Allekirjoitan tämän täysin :D Hollantilaiset vikisee ja valittaa kuinka he on niin loukkaantuneita siitä tästä ja tosta, mutta itse ei saa vetää hernettä nenään vaikka kuinka toinen menisi henkilökohtaisuuksiin. Aika mahtavaa jos olet alusta lähtien ollut vakaasti oma itsesi ja oletat heidän ymmärtävän erilaisuutesi, arvostan. Itseänikin ärsyttää että miksi joudun niin paljon selittelemään sitä että miksi olen tällainen kuin olen, mutta silti teen sitä jatkuvasti. Voisin kirjoittaa kokonaisen blogipostauksen poskisuukkojen kanssa pelleilystä.. taidan jättää aiheen hautumaan :)

      Poista
  6. Olen usein ihmetellyt holskumiehelleni, että miten he niin joviaalin kansan maineessa olevina ovat kuitenkin todella kovia ottamaan itseensä. Herneitä on tosiaan nenät täynnä.

    Tunnetko ohjelman "Familiediner"? Siinä näkee surullisia (ja minulle käsittämättömiä) tarinoita tyyliin: sisko ja veli ei ole puhunu keskenään about 20 vuoteen, koska "X ei ollu kirjoittanut surunvalittelukorttiin muuta kuin nimensä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseinen ohjelma ei ole tullut vastaan, en ole ikinä katsonut.. mutta kuulostaa hyvin hollantilaiselta!

      Poista
  7. Onpas "mukavaa" huomata, että kohtalontovereita löytyy :) Minulle eniten päänvaivaa tuottaa juuri tuo Sissadoran mainitsema "me voidaan laukoa mitä vaan (koska ollaan rehellisiä) ja jos siitä suutut, niin oma vika" mentaliteetti, joka hollantilaisilla tuntuu olevan. Ei minkäänlaista käsitystä tai kiinnostusta sitä toista osapuolta kohtaan. Koita siinä sitten selittää, että kylläpä pisti vi*uttaan sen ja sen kommentit.

    Itse en osaa sanoa, mitä miehen sukulaiset minusta todella ajattelevat. He kun tykkäävät keskustella vain ja ainoastaan hollanniksi ja usein moni juttu menee ohi. Eräänkin ystävän vaimo puhuu vain mieheni kanssa, ikään kuin en olisi edes paikalla.

    Meillä helpotusta tuo se, että asumme Suomessa ja miehen sukulaisia nähdään harvoin. Miehen vanhemmat ovat tulossa visiitille ensi kuussa ja nyt jo ahdistaa, että miten sitä jaksaa esittää iloista koko viikon :) Appivanhemmat eivät ole sieltä pahimmasta päästä, mutta hankalia tutustua ja appiukko varsinkin laukoo mielipiteitään ihan surutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin tyypillistä hollantilaista käytöstä jutella ainoastaan hollanniksi, vaikka kieltä taitamattomiakin on paikalla ja samassa seurueessa. Itse olen kokenut tuon niin monta kertaa, juhlissa ja kadulla missä milloinkin. Joku tuttu tulee vastaan ja pysähtyy pitkäksikin toviksi juttelemaan Justinin kanssa, mutta kukaan ei edes näe että olen paikalla. Katsovat siis suoraan ohitse tai lävitse. Vedän siitä aina herneet nenään mutta toisaalta koen turhaksi edes yrittää tulla mukaan keskusteluun, kun sitä se toinen osapuoli ei selvästikään halua.

      Yksi tuttu kommentoi juuri Facebookissa sitä kuinka tyypillistä on, että vaikka yleistä keskustelua netissä käytäisiin englanniksi, niin hollantilainen kommentoi aina hollanniksi :D Kuulemma ruotsalaiset tekevät samalla tavalla.

      Tsemppiä vierailujen ajaksi ja appivanhempiin tutustumisessa. Justinin isä on ihan samanlainen, tekee ja sanoo kaikkea mitä mieleen juolahtaa :D Myös kaikkea sellaista mitä ei voi ihan soveliaaksi / normaaliksi käytökseksi luonnehtia. Mutta itse olen jo aika tottunut :D Tomin tyttöystävä taas vetää siitä säännöllisesti herneen nenään.. samaan sarjaan todettakoon, että kyseinen ihminen tosin hermostuu ja loukkaantuu lähes kaikesta :) Tai siltä ainakin vaikuttaa!

      Poista
  8. Mita mielta Justin sitten on tai kenen puolella han on naissa sun ja muun perheen tai kaverien valisissa "kiistoissa"? Onko Justin jo tottunut sun "suomalaisuuteen" vai saatko haneltakin palautetta siita, etta pitaisi olla enemman ulospainsuuntautuneempi?
    Meilla mies Suomessa vuosia asuneena tottunut suomalaisuuteen, mutta siltikin saan valilla kommenttia, etta pitaisivaan rohkeammin avata suuni keskusteluissa. Mutta usein keskustelunaiheet on sellasia, joista en osaa keskustella (esim jaakiekko) niin otapa siina nyt sitten osaa..hohhoijaa

    VastaaPoista